maanantai 13. lokakuuta 2008

Jouni Parkkonen (SDP)

1. Minusta ei. Helsingin alueella on vielä runsaasti asumiseen ja elinkeinoelämän tarpeisiin soveltuvaa maata tarjolla.

2. Keskustassa ja sen lähialueilla kyllä, mutta tämän alueen ulkopuolella ei. Näkisin merenrannoilla mieluummin asuntoja kuin liiketiloja.

3. Idea on mielenkiintoinen. Suhtaudun asiaan varovaisen positiivisesti. Asuntopulaa ratkaisulla ei poisteta, mutta se voisi tuoda urbaaniin kaupunkiin kiehtovan lisänsä.

4. Jos helikopteriliikenteelle halutaan turvata toimintaedellytykset, on kentän sijaittava jossain keskustan lähellä. Nykyinen kenttähän sijaitsee Hernesaaressahan ja sille voi olla vaikeaa löytää muuta soveltuvaa paikkaa keskustan läheisyydestä.

5. Keskustatunnelia ei tule rakentaa. Tunneli olisi erittäin kallis investointi ja nämä rahat voitaisiin käyttää järkevämmin joukkoliikenteen kehittämiseen. Tunneli lisäisi yksityisautoilua joukkoliikenteen kustannuksella. Osa keskustan maanpäällisestä autoliikenteestä tosin siirtyisi maanpinnan alle.

6. Minusta Kruunuvuorenrannan joukkoliikenne olisi järkevintä toteuttaa raideliikennemuotoisena, esimerkiksi raitiovaunuin. Pidän sillan rakentamista järkevämpänä vaihtoehtona kuin tunnelia.

7. Suhtaudun ideaan kielteisesti, poislukien Suomenlinnan liikenne. Idea on sinänsä mielenkiintoinen, mutta ympärivuotisesti toteutettavana hankala ja kallis ratkaisu. Sen sijaan kesäaikana Helsingissä voitaisiin kehittää laivaliikennettä lähialueiden eri saariin palvelemaan sekä kaupunkilaisten että turistien virkistäytymistä.

Ei kommentteja: