torstai 16. lokakuuta 2008

Henrika Zilliacus-Tikkanen (RKP)

1. Helsingin ei tarvitse kasvaa merelle! Suomessa on maata riittävästi, sekä Helsinki että muu Suomi kärsii siitä että kaikki keskitetään pienelle alueeelle.

2. On tärkeää että rakentamattomia, mahdollisimman luonnollisessa tilassa olevia rantoja säilytetään, myös kaupunkien läheisyydessä.

3. Asuntolaivakokeilu olisi sinänsä milenkiintoinen, Lauttasaari saattaisi olla sopiva paikka. (Länsiväylän pohjoispuolelle, Ilpo Aarnialan ehdotuksen mukaisesti.)

4. Helikopterikentän ei tarvitse olla juuri Hernesaaressa.

5. Keskustatunneli on niin kallis hanke että liikenteen ohjaaminen kaupungin ohi, eikä alitse, tuntuisi järkevältä. Varaus voi silti olla hyvää pitää voimassa.

6. En tunne asiaa riittävästi.

7. Olisi hieno idea, ainakin kolmena vuodenaikana. Vesibussi Lauttasaaresta Katajannokalle tai Hakaniemeen olisi esimerkiksi varmasti nopea ja miellyttävä työmatka monelle.

Ei kommentteja: